Translate

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Keikalta kuultua vol2.

Vuoden 2012 Talentti Daniel oli messuilla esittämässä runoja.
Meinasi aamutuimaan nukuttaa. Oli sentään sunnuntai ja koko päivän juontohommat edessä. Piti siinä ylimääräinen kupillinen kahvia juoda ja viereen tuli yksi hiihtäjäkuuluisuus. Oli karissut nuoruus jo kasvoilta, mutta karisma ja värikäs puhetyyli pitivät miehen sitkeästi yleisön suosiossa. Hakkasi myöhemmin halkoja pihalla messuyleisön edessä ja markkinoi uusia Fiskarsin kirveitä. Niillä menikin helposti puu halki. Ei tarvinnut verisuonet pinnassa huitoa niin kuin aikoinaan hiihtoladuilla.

Parhaiten suuri yleisö muistaa miehen niukasta tappiosta ruotsalaishiihtäjälle. Sille toiselle karvakuonolle, jonka nimeä en nyt sano, koska en halua pahoittaa mieltäsi enempää hyvä lukija. Tai no Thomas Wassberg! Ei tuntunu enää niin pahalta kuin esimerkiksi muistelisi Suomen puolivälieräottelua Ruotsia vastaan 2003. Peliä johdettiin 5-1 ja hävittiin 5-6.

Jetron kanssa juonnettiin messut Rovaniemellä 2013.
Siinä me istuttiin ja juotiin aamukahvia. Onko se totta mitä lehdet kirjoittelee nuista urheilijoista, että Olympialaisissa harrastetaan seksiä todella paljon ja kortsutehtaalla taputellaan käsiä yhteen, erehdyin kysymään - No kyllähän se maar on niin, notta naisella se vaikuttaa tuo seksi ihan eri tavalla suoriutumiseen kilpailuissa. Se niin kuin alkaa luistamaan oikein kunnolla, mutta meillä miehillä olis paree olla selibaatissa. Monasti äijät juoksi karkuun, kun venäläisnaiset ajatti niitä. No ainahan ne jonkun kiinni sai ja ketkä ne menesty? Kattokaa urheilukirjoista...hah hah! Kerrankin yksi suomalainen ei päässyt karsintoja läpi ja sekös Suomen urheilujohtoa harmitti.- Perkule.Tuollekin lyylille annettiin porukalla luistoa, mutta ei edes karsinnoista läpi päässyt. Uskoakko noita juttuja vai ei, ei sillä väliä, sillä kerronta tapa ja juttujen väritys on se asia, jota ei puutu ja itse juttujen todenperäisyydellä ei ole niin suurta merkitystä.



Teuvo Lomanin kanssa messuilla 2012.
Siinä mentiin heti aamutuimaan Olympialaisista Ounasvaaran kisoihin ja Sky hotellin huoneiden huonoon äänieristykseen ja siihen kun vesiputket kolahteli välillä niin, ettei hiihtäjäsuuruus pystyny nukkumaan. Kerrankin menivät oikein porukalla katsomaan, että kuka huoneesta tuli jyskyttämästä ulos, kun oli tuntikausia huudattanut seuralaistaan ja valvottanut muita hiihtäjiä. Kun "supermies" tuli ulos, niin kunniaa siinä kaikki olivat hotellin käytävällä tehneet.

Karisi silmistäni rähmät. Hyvää huomenta messut! Tämän herran jutut aukoivat latua lavalle ja ei tarvinnut havuja perkele. Huh hah hei!
Jare&VilleGalle olivat vuosi sitten eli 2012 Lakkapäällä.